Ohjaajaksi?

Jotta leiri on mahdollista toteuttaa, tarvitsemme runsaan määrän vapaaehtoisia ohjaajiksi työpajojen toteuttamiseen. Olisiko sinusta leirille työpajaohjaajaksi?

 

Työpajaohjaajan rooli leirillä on seuraavanlainen:

- suunnitella etukäteen työpajansa toiminta (tähän saatte ohjeistuksen + koulutuksen meiltä)
- ohjeistaa lapsille työpajan toiminnan pääperiaatteet
- antaa lasten kehittää työpajaa ja sen toimintaa itse

 

HUOM! Jokaisessa työpajassa tulee toimimaan yksi-kaksi ohjaajaa (ellei toisin sovita). Yksi työpajan ohjaajista tulee olla yli 16-vuotta (varsinkin, jos on yksin vastuussa työpajansa toiminnasta), mutta toinen ohjaajista voi olla alle 16-vuotias. Apuohjaajana voi toimia vuonna 2008-2010 syntyneet.  Työpajoihin osallistuu pääasiassa noin 6-10 lasta kerrallaan.

 

Työpajaohjaajana sinä saat:

- aamupalan ja lounaan leirin jokaisena päivänä + kahvin
- leirin t-paidan (paitaa käytämme koko leiriviikon, jotta lapset tunnistavat ohjaajat)
- pienimuotoisen muistamisen kiitoksena yhteistyöstä
- ohjaajatodistuksen
- ainutlaatuisen leirikokemuksen

 

 

Työpajoina esimerkiksi:

TYÖVOIMATOIMISTO                                                  TAXFREE
TURISTIKESKUS KAUPUNGINTALO
AUTOKOULU BÄNDIPAJA
LIIKUNTAKESKUS TERVEYSKESKUS
TAKSI SEURAKUNTA
PÄIVÄKOTI PUUVERSTAS
POSTI POLIISI
PELASTUSLAITOS KYNSISTUDIO
PARTURI-KAMPAAMO PANKKI
PAIKALLISRADIO MAINOSTOIMISTO
LEIPOMO LEHTI / VALOKUVAAMO
KÄSITYÖ /OMPELU KUKKAKAUPPA
KORUPAJA KIRJASTO
TUUNAUS /KIERRÄTYS KEPPIHEVOSVERSTAS
ARMEIJA ELÄINHOITOLA
BÄNDIPAJA AUTOKOULU